Sen päivän ajelivat Seppä + Kiistäjä ja Taikuri autiomaassa rauhallisesti purjehtien hiekassa makaavien laivojen välissä. He olivat hiljaa. Kuolleet laivat olivat uskonnollinen kokemus. Oli myöskin tylsää.
Joskus laivan kylkeen oli syntynyt dyyni ja dyynin huipulle tuppo ruohoa. Joskus punertavan ruskea ruosteesta hilseilevä kylki kohtasi häikäisevän valkoisen kuivuneen suolajärven pinnan. Joskus laivan kokassa istui haukka. Taikurin suurin huvi oli kaasutella moottoripyöräänsä aivan laivojen vieressä ja kuunnella sitten rungosta takaisin kaikuavaa muhkeaa murinaa.
Iltapäivällä Kiistäjä puhalsi pelin poikki ja alettiin keittelemään trangialla kahvia. Kiistäjä soitti Säätäjälle, muttei saanut mitään selvää tämän puheesta. Säätäjä oli työmaalla ja koneet pitivät kovaa ääntä. Sitten hän lähetti viestin Tietäjälle - ei vastausta.
Kahvihetken loputtua Seppä halusi soittaa Puutarhurille ja kysellä kuulumiset. Puutarhuri kertoi olevansa tähystystiedustelussa ja ettei voinut puhua.
Aavikkoretkikunnalla oli ns. pallo hukassa. Jotenkin tuntui siltä, että Säätäjä olisi johdossa, mutta hän oli tavoittamattomissa. Samaa mietti myös Kenraali Venetsiassa. Ryyppäämäänkään ei haluttu ryhtyä. Mikä oli tänne autiomaahan tulon tarkoitus? Laivat oli jo nähty.
Melankolian katkaisi tieto siitä, että he olivat unohtaneet kamazkuski Timurin viimeöiseen laivanromuun kun irtaantuivat aamulla ei-minnekään. (piisamit ovat hävinneet: ei minnekään) Surulla peitetyn turhautuneisuuden vallassa pakattiin spriikeitin takaisin autoon ja ajettiin kuusi tuntia jälkiä pitkin takaisin aamuiseen lähtöruutuun.
Hiekkalaivalta näkyi lähtevän yksinäinen askelpari hoipertelemaan kohti länttä. Jälkeä seuraamalla löytyi Timur pää painoksissa tarpomassa kohti Shimkentiä. Seppä yritti selitellä kamazkuskille että oli tapahtunut surkea kömmähdys ja etteivät he tietoisesti olleet jättäneet häntä yksin autiomaahan.
Timur ei ymmärtänyt. Hän oli varma siitä, että nuotioon virtsaaminen oli syvin nöyryytys, mitä nämä myrkkymeloninkostajat olivat hänelle keksineet (äiti-meloni-kakka = nuotio-virtsa-aavikko). Timur oli ollut hereillä koko aamuisen filosofointihetken, jolloin oli huudettu, kustu nuotioon ja livetty julkeasti paikalta. Suruissaan ja alistettuna hän kömpi nyt pakettiautoon, jolla hänet kuljetettiin takaisin kusisen nuotion luo.
Vanha nuotiopaikka oli ehdottomasti paras tuon laivanhylyn vaikutuspiirissä - tuulelta suojaisa ja kotoinen. Nyt virtsatuilla hiilillä ei tehnyt enää mieli valmistaa ruokaa. Nuotiopaikka siirrettiin toisaalle tuulisempaan paikkaan ja pöperössä narskui hiekka. Sitten Kiistäjän satelliittipuhelin piippasi. Tietäjältä tuli viesti.
”Anna koordinaatit!” Luki viestissä.
”Mitäköhän koordinaatteja hän tarkoittaa?” Seppä kysyi.
Keskusteltiin hetki siitä, millainen ansa tai pilkka tähän viestiin kenties liittyi. Lopulta päätettiin lähettää tarkat koordinaatit. Tietäjältä tuli sotilaallinen vastaus: ”Kuitti.”
”Kännissä.” Arvioi Kiistäjä.
Kello oli vähän vajaa neljä iltapäivällä autiomaassa, kun niin sanotusti hetki löi. He kaikki tunsivat sen, Timur mukaan lukien, asioiden muuttuvan. Korvissa kuului helikopterin tai lentokoneen lähenevä surina.
Tarkan koreografian mukaisesti kääntyivät kaikki päät yhdenmukaisesti kohti luodetta, jossa Timur murto-osaa ennen Kiistäjää näki taivaalla mustan pisteen. Sitten sen näki Taikuri ja pian myös Seppä. Taikurille tilanne oli epämiellyttävä, sillä hänelle tuollainen piste merkitsi vaaraa. Kiistäjä oli pisteestä varovaisen kiinnostunut, mutta Seppä tajusi heti mistä on kysymys: ”Tietäjä”.
Sepän lauseeseen ei uskallettu vastata. Taikuri marssi vanille ja kaivoi vaneristen seinäpaneleiden takaa esiin AK-47 rynnäkkökiväärin ja pienen repullisen lippaita ja kiväärikranaatteja. Rynnäkkökiväärissä oli piipun alla pieni kranaatinheitin – Taikurin lempimauste. Tukkiin oli kaiverrettu Porcus Se Movet - latinaksi sika liikkuu.
Timur ei tietenkään sanonut mitään, mutta Seppä ja Kiistäjä esittivät järkyttyneen näköistä. Taikuri oli siis salakuljettanut pyssyä pitkin matkaa, sika - hänellähän piti olla nuo hommat jo ohitse. Joka tapauksessa lentokone oli jo selvästi näkyvissä ja Taikuri vilisti kuin kissa asemiinsa ruostuneen laivan komentosillan taakse.
Seppä ja Kiistäjä istuivat liikkumattomina paikoillaan. Myös kiistäjä oli jo melko varma siitä, että tuo pilvettömällä taivaalla leijuva kummallinen kaksitasoinen laite liittyisi jollain tapaa Tietäjään. Timur nousi ylös ja heitti teepannullisen vettä kuuman nuotion hiilille. Nuotio sihahti äkäisesti ja iski savuisat löylyt silmille.
Lentokone kuulosti ilmassa jotenkin jarruttavan – sen kierrokset tippuivat ja käsittämättömän hitaasti, jopa painovoimaa kankeasti uhmaten se leijui verkkaan nuotiopiirin ylle ja sitten kitisten ohi polkupyörävauhtia. Kone kaarsi ja sen sivuoveen oli survottu paljastettu miehen ahteri.
Koneen ohjaamon lasipinta-ala oli suuri kuin puhelinkopissa. Siellä näkyi huitomassa Säätäjä. Perse kuului Tietäjälle.
Taikuri varmisti aseensa ja katsoi kuinka Antonov 2 laskeutui autiomaan hiekalle. Eestiläinen oli hytistä arvioinut hiekan kantokyvyn vanin ja moottoripyörän sille jättämistä jäljistä - perushommia. Koneesta jalkautui ekstaattisesti hymyilevä Säätäjä, muka voiton ylimielinen Tietäjä, spiidvei-veljekset ja tuntematon keski-ikäinen oranssia tötteröä kantava mies väljässä pipossa. Tötterö asetettiin juhlallisesti koneen eteen.
Siriuksen miehet olivat olleet saattamassa, kun Tietäjää noudettiin kuivuneen kollektiivitilan pellolta. Varoitusaikaa oli ollut puoli tuntia, eli Säätäjä oli soittanut ja kysynyt missä hän on. Hän oli ollut katsomassa Lihavaa Noitaa ja noidan poikaa. Säätäjä oli vaatinut tiukempia koordinaatteja ja Tietäjä oli kysynyt Siriuksen miehiltä ajo-ohjeet.
Annettujen määreiden mukaan oli Säätäjä käskyttänyt Eestiläistä ajamaan kaksitasolla maantien yläpuolella ja kääntymään risteyksestä oikealle. Noidan talo oli vanhalla kollektiivitilalla ja siellä seisoi Tietäjä odottamassa kuivuneella sokerijuurikaspellolla. Säätäjä piti puhelinlinjaa auki arvioiden olevansa suurin piirtein kartalla ja lähellä Tietäjää. Siriuksen miehet olivat syystäkin otettuja. (tuleminen 2: käsi) Yhdessä he keräsivät Tietäjän ohjeiden mukaan risukasan, joka sytytettiin tuleen puhelimessa annetun käskyn mukaan.
Risukasa paloi ja savusi muutaman minuutin, sitten tien yläpuolella vaappui pihapiirin ylle taivaallinen noutaja, joka kaarsi majesteetillisesti pellolla seisovan tietäjän ja risukasan ympäri, eteni puurajaan, kääntyi ympäri, tippui pellolle ja rullasi Tietäjän viereen.
Sokerijuurikaspellon laidalla seisoivat Siriuksen miehet hiljaa rivissä. Noita tuli ulos talostaan verannalle ja piti kädestä kiinni lentokoneen pelottamaa poikaa.
Koneen sivuovi avattiin ja punapartainen Säätäjä kiipesi alas. Hänellä oli haalistuneet, mutta silti vielä täysin siistit siniset farkut ja keski-ikääntyvän miehen lonkan-pitkä villainen tummansininen järkitakki. Säätäjä tervehti remakasti nauraen Tietäjää, joka pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan ja ohjasi ystävänsä Siriuksen miesten ja Noidan luo.
”No niin - Koirantähden porukkaa. Terve!” Säätäjä tervehti siriuslaisia kuin alempia veljiään.
”Egyptiläisiä ja lemurialaisia.” Tietäjä korjasi. Hän tunsi jo melko yksityiskohtaisesti siriuslaisten sukupuut.
”Niin tietysti, kukas nyt tähdellä voisi asua – edes sillä pienellä kääpiöllä?” Säätäjä tunsi tähtikartan ja hän tiesi Siriuksen kirkkaan auringon parina kulkevasta valkoisesta kääpiöstä.
”Onko Nuori Runoilija täällä?” Säätäjä katsoi otsa empaattisesti kurtussa Tietäjään ja sitten rivissä seisovia uusia ystäviänsä.
”Hän on valitettavasti vankilassa.” Puhui siriuslaisista vanhin. ”Ne panevat häntä siellä.”
”Vai niin, no, koettaa pitää sitten huolen itsestään. Ei siellä varmasti mitään herkkua ole.” Säätäjän empaattisuus näin lausuessaan oli niin väkevä, aito ja välitön, että siriuslaiset haluamattaan häpesivät itseään moisen rehellisyyden edessä.
Säätäjä oli vulgaari, iso ja energinen, mutta ennen kaikkea hän oli viheliäisen herkkä. Rehellinen. Säätäjä katsoi kipeän läpintunkevasti Siriuksen miesten johtajaa ja kysyi, minkä takia he kutsuivat itseään Siriuksen miehiksi.
Vanhin kertoi tähden olleen heille hyvin tärkeä jo muinaisessa Egyptissä, jossa hän joutui suunnittelemaan valtakunnallisesti johdettujen kylvötoimien aikataulut. Siriuksen liikkeet ja Niilin tulviminen liittyivät tähän.
”Mielenkiintoista, käytitte siis ikäänkuin tähtikalenteria.” Säätää oli kiinostunut.
”Niin no, astraaliaika ei varmasti jätätä.”
Sitten hän hymyili ja koko valtava partasa aktivoitui suuren hymyn koronaksi. Parrassa oli hieman luonnollista punertavaa pigmenttiä ja auringon valo leikki sen fraktaalissa luoden naamaan kolmiulotteista syvyyttä ja savannimaisuutta. Siriuslaiset keinuttelivat ihastuksissaan päätään ja hymyilivät vienosti takaisin. Noitakin kehräsi verannalla. Vihdoinkin hän oli saanut arvoisiansa vieraita.
”Kissaihmisiä Koirantähdeltä – siksi joutuivat lähtemään.” Sanoi Tietäjä. Hän oli huomannut kaikkialla siriuslaisten kanssa liikkuvan kissoja. Myös lemurialaiset näyttivät maalauksissa kissamaisilta.
”Jaaha. Hei, hei vaan sinne Noidalle.” Säätäjä vilkutti verannalla seisovalle suurelle kummajaiselle, joka kujerteli onnessaan.
”Hyvä, että olette jaksaneet pitää tästä meidän hullustamme huolta. (Säätäjä viittasi Tietäjään) Meidän täytyy tästä valitettavasti kuitenkin alkaa tehdä lähtöä. Siriuskello tikittää.”
Tietäjä sanoi asialliseen tyyliinsä näkemiin ja kapusi Säätäjän perässä lentokoneeseen, tarkasti tyytyväisen hämmästyneenä miehistön ja kysyi: ”Miten pääsitte rajan yli?”
Moottori kiljui hetken liikkumattomana ja räsähti sitten käyntiin. Eestiläinen otti kierroksia ja kyselemättä painoi koneen hyökkäävän sarvikuononomaiseen sokeaan laukkaan sokerijuurikaspellolla ja hyvissä ajoin ennen puurajaa sai romun ilmaan. Koneessa hihkuttiin jälleen riemua.
”Edelleen kaakkoon!” Huusi säätäjä pipopäisen Eestiläisen korvaan. Eestiläinen nyökkäsi ja kytki joitakin sulakehanikoita pois päältä.
”Rajalle on puolisen tuntia.”
Säätäjä kertoi Antonov kakkosen olevan kömpelöstä ulkomuodostaan huolimatta hyväominaisuuksinen lentokone – ei ketterä, mutta valtavasta siipipinta-alastaan johtuen lyömätön vaappuja, jolla pystyi lentämään tarvittaessa hyvin hitaasti ja hyvin matalalla.
Rajaa ylitettäessä Eestiläinen oli laskenut koneen lähes aallokon tasalle ja lentänyt sitten aaltojen muodostaman tutkavärinän ja saarien katveessa manterelle ilman minkäänlaista vaivaa. He olivat kiikareilla pystyneet lukemaan tienvarsikylttejä ja navigoimaan Noidan talolle autoilun tapaan. Näin jatkettaisiin tästä eteenkin päin.
Matalalennolla ylitettäisiin myös Venäjän raja. Kazakstanin rajasta ei tarvitsisi Eestiläisen mukaan edes välittää.
”Ei siellä kukaan mitään vartioi. Samaa aroa Samarasta Gobille. Amerikkalaiset ovat öljykentillä – niitä pitää hieman kiertää.”
Eestiläisen mukaan halpaa polttoainetta olisi saatavissa miltä tahansa lukuisista pienkonekentistä tai jopa juna-asemilta. Lentokustannukset Aral –järven tuntumaan vastasivat uutta kenkäparia per ukko. Mukana kannettua kaljaa käytettiin vaihdon välinneenä ja parhaimmillaan sai kahdella tölkillä Lapin Kultaa 140 litraa kerosiiniä.
Joskus laivan kylkeen oli syntynyt dyyni ja dyynin huipulle tuppo ruohoa. Joskus punertavan ruskea ruosteesta hilseilevä kylki kohtasi häikäisevän valkoisen kuivuneen suolajärven pinnan. Joskus laivan kokassa istui haukka. Taikurin suurin huvi oli kaasutella moottoripyöräänsä aivan laivojen vieressä ja kuunnella sitten rungosta takaisin kaikuavaa muhkeaa murinaa.
Iltapäivällä Kiistäjä puhalsi pelin poikki ja alettiin keittelemään trangialla kahvia. Kiistäjä soitti Säätäjälle, muttei saanut mitään selvää tämän puheesta. Säätäjä oli työmaalla ja koneet pitivät kovaa ääntä. Sitten hän lähetti viestin Tietäjälle - ei vastausta.
Kahvihetken loputtua Seppä halusi soittaa Puutarhurille ja kysellä kuulumiset. Puutarhuri kertoi olevansa tähystystiedustelussa ja ettei voinut puhua.
Aavikkoretkikunnalla oli ns. pallo hukassa. Jotenkin tuntui siltä, että Säätäjä olisi johdossa, mutta hän oli tavoittamattomissa. Samaa mietti myös Kenraali Venetsiassa. Ryyppäämäänkään ei haluttu ryhtyä. Mikä oli tänne autiomaahan tulon tarkoitus? Laivat oli jo nähty.
Melankolian katkaisi tieto siitä, että he olivat unohtaneet kamazkuski Timurin viimeöiseen laivanromuun kun irtaantuivat aamulla ei-minnekään. (piisamit ovat hävinneet: ei minnekään) Surulla peitetyn turhautuneisuuden vallassa pakattiin spriikeitin takaisin autoon ja ajettiin kuusi tuntia jälkiä pitkin takaisin aamuiseen lähtöruutuun.
Hiekkalaivalta näkyi lähtevän yksinäinen askelpari hoipertelemaan kohti länttä. Jälkeä seuraamalla löytyi Timur pää painoksissa tarpomassa kohti Shimkentiä. Seppä yritti selitellä kamazkuskille että oli tapahtunut surkea kömmähdys ja etteivät he tietoisesti olleet jättäneet häntä yksin autiomaahan.
Timur ei ymmärtänyt. Hän oli varma siitä, että nuotioon virtsaaminen oli syvin nöyryytys, mitä nämä myrkkymeloninkostajat olivat hänelle keksineet (äiti-meloni-kakka = nuotio-virtsa-aavikko). Timur oli ollut hereillä koko aamuisen filosofointihetken, jolloin oli huudettu, kustu nuotioon ja livetty julkeasti paikalta. Suruissaan ja alistettuna hän kömpi nyt pakettiautoon, jolla hänet kuljetettiin takaisin kusisen nuotion luo.
Vanha nuotiopaikka oli ehdottomasti paras tuon laivanhylyn vaikutuspiirissä - tuulelta suojaisa ja kotoinen. Nyt virtsatuilla hiilillä ei tehnyt enää mieli valmistaa ruokaa. Nuotiopaikka siirrettiin toisaalle tuulisempaan paikkaan ja pöperössä narskui hiekka. Sitten Kiistäjän satelliittipuhelin piippasi. Tietäjältä tuli viesti.
”Anna koordinaatit!” Luki viestissä.
”Mitäköhän koordinaatteja hän tarkoittaa?” Seppä kysyi.
Keskusteltiin hetki siitä, millainen ansa tai pilkka tähän viestiin kenties liittyi. Lopulta päätettiin lähettää tarkat koordinaatit. Tietäjältä tuli sotilaallinen vastaus: ”Kuitti.”
”Kännissä.” Arvioi Kiistäjä.
Kello oli vähän vajaa neljä iltapäivällä autiomaassa, kun niin sanotusti hetki löi. He kaikki tunsivat sen, Timur mukaan lukien, asioiden muuttuvan. Korvissa kuului helikopterin tai lentokoneen lähenevä surina.
Tarkan koreografian mukaisesti kääntyivät kaikki päät yhdenmukaisesti kohti luodetta, jossa Timur murto-osaa ennen Kiistäjää näki taivaalla mustan pisteen. Sitten sen näki Taikuri ja pian myös Seppä. Taikurille tilanne oli epämiellyttävä, sillä hänelle tuollainen piste merkitsi vaaraa. Kiistäjä oli pisteestä varovaisen kiinnostunut, mutta Seppä tajusi heti mistä on kysymys: ”Tietäjä”.
Sepän lauseeseen ei uskallettu vastata. Taikuri marssi vanille ja kaivoi vaneristen seinäpaneleiden takaa esiin AK-47 rynnäkkökiväärin ja pienen repullisen lippaita ja kiväärikranaatteja. Rynnäkkökiväärissä oli piipun alla pieni kranaatinheitin – Taikurin lempimauste. Tukkiin oli kaiverrettu Porcus Se Movet - latinaksi sika liikkuu.
Timur ei tietenkään sanonut mitään, mutta Seppä ja Kiistäjä esittivät järkyttyneen näköistä. Taikuri oli siis salakuljettanut pyssyä pitkin matkaa, sika - hänellähän piti olla nuo hommat jo ohitse. Joka tapauksessa lentokone oli jo selvästi näkyvissä ja Taikuri vilisti kuin kissa asemiinsa ruostuneen laivan komentosillan taakse.
Seppä ja Kiistäjä istuivat liikkumattomina paikoillaan. Myös kiistäjä oli jo melko varma siitä, että tuo pilvettömällä taivaalla leijuva kummallinen kaksitasoinen laite liittyisi jollain tapaa Tietäjään. Timur nousi ylös ja heitti teepannullisen vettä kuuman nuotion hiilille. Nuotio sihahti äkäisesti ja iski savuisat löylyt silmille.
Lentokone kuulosti ilmassa jotenkin jarruttavan – sen kierrokset tippuivat ja käsittämättömän hitaasti, jopa painovoimaa kankeasti uhmaten se leijui verkkaan nuotiopiirin ylle ja sitten kitisten ohi polkupyörävauhtia. Kone kaarsi ja sen sivuoveen oli survottu paljastettu miehen ahteri.
Koneen ohjaamon lasipinta-ala oli suuri kuin puhelinkopissa. Siellä näkyi huitomassa Säätäjä. Perse kuului Tietäjälle.
Taikuri varmisti aseensa ja katsoi kuinka Antonov 2 laskeutui autiomaan hiekalle. Eestiläinen oli hytistä arvioinut hiekan kantokyvyn vanin ja moottoripyörän sille jättämistä jäljistä - perushommia. Koneesta jalkautui ekstaattisesti hymyilevä Säätäjä, muka voiton ylimielinen Tietäjä, spiidvei-veljekset ja tuntematon keski-ikäinen oranssia tötteröä kantava mies väljässä pipossa. Tötterö asetettiin juhlallisesti koneen eteen.
Siriuksen miehet olivat olleet saattamassa, kun Tietäjää noudettiin kuivuneen kollektiivitilan pellolta. Varoitusaikaa oli ollut puoli tuntia, eli Säätäjä oli soittanut ja kysynyt missä hän on. Hän oli ollut katsomassa Lihavaa Noitaa ja noidan poikaa. Säätäjä oli vaatinut tiukempia koordinaatteja ja Tietäjä oli kysynyt Siriuksen miehiltä ajo-ohjeet.
Annettujen määreiden mukaan oli Säätäjä käskyttänyt Eestiläistä ajamaan kaksitasolla maantien yläpuolella ja kääntymään risteyksestä oikealle. Noidan talo oli vanhalla kollektiivitilalla ja siellä seisoi Tietäjä odottamassa kuivuneella sokerijuurikaspellolla. Säätäjä piti puhelinlinjaa auki arvioiden olevansa suurin piirtein kartalla ja lähellä Tietäjää. Siriuksen miehet olivat syystäkin otettuja. (tuleminen 2: käsi) Yhdessä he keräsivät Tietäjän ohjeiden mukaan risukasan, joka sytytettiin tuleen puhelimessa annetun käskyn mukaan.
Risukasa paloi ja savusi muutaman minuutin, sitten tien yläpuolella vaappui pihapiirin ylle taivaallinen noutaja, joka kaarsi majesteetillisesti pellolla seisovan tietäjän ja risukasan ympäri, eteni puurajaan, kääntyi ympäri, tippui pellolle ja rullasi Tietäjän viereen.
Sokerijuurikaspellon laidalla seisoivat Siriuksen miehet hiljaa rivissä. Noita tuli ulos talostaan verannalle ja piti kädestä kiinni lentokoneen pelottamaa poikaa.
Koneen sivuovi avattiin ja punapartainen Säätäjä kiipesi alas. Hänellä oli haalistuneet, mutta silti vielä täysin siistit siniset farkut ja keski-ikääntyvän miehen lonkan-pitkä villainen tummansininen järkitakki. Säätäjä tervehti remakasti nauraen Tietäjää, joka pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan ja ohjasi ystävänsä Siriuksen miesten ja Noidan luo.
”No niin - Koirantähden porukkaa. Terve!” Säätäjä tervehti siriuslaisia kuin alempia veljiään.
”Egyptiläisiä ja lemurialaisia.” Tietäjä korjasi. Hän tunsi jo melko yksityiskohtaisesti siriuslaisten sukupuut.
”Niin tietysti, kukas nyt tähdellä voisi asua – edes sillä pienellä kääpiöllä?” Säätäjä tunsi tähtikartan ja hän tiesi Siriuksen kirkkaan auringon parina kulkevasta valkoisesta kääpiöstä.
”Onko Nuori Runoilija täällä?” Säätäjä katsoi otsa empaattisesti kurtussa Tietäjään ja sitten rivissä seisovia uusia ystäviänsä.
”Hän on valitettavasti vankilassa.” Puhui siriuslaisista vanhin. ”Ne panevat häntä siellä.”
”Vai niin, no, koettaa pitää sitten huolen itsestään. Ei siellä varmasti mitään herkkua ole.” Säätäjän empaattisuus näin lausuessaan oli niin väkevä, aito ja välitön, että siriuslaiset haluamattaan häpesivät itseään moisen rehellisyyden edessä.
Säätäjä oli vulgaari, iso ja energinen, mutta ennen kaikkea hän oli viheliäisen herkkä. Rehellinen. Säätäjä katsoi kipeän läpintunkevasti Siriuksen miesten johtajaa ja kysyi, minkä takia he kutsuivat itseään Siriuksen miehiksi.
Vanhin kertoi tähden olleen heille hyvin tärkeä jo muinaisessa Egyptissä, jossa hän joutui suunnittelemaan valtakunnallisesti johdettujen kylvötoimien aikataulut. Siriuksen liikkeet ja Niilin tulviminen liittyivät tähän.
”Mielenkiintoista, käytitte siis ikäänkuin tähtikalenteria.” Säätää oli kiinostunut.
”Niin no, astraaliaika ei varmasti jätätä.”
Sitten hän hymyili ja koko valtava partasa aktivoitui suuren hymyn koronaksi. Parrassa oli hieman luonnollista punertavaa pigmenttiä ja auringon valo leikki sen fraktaalissa luoden naamaan kolmiulotteista syvyyttä ja savannimaisuutta. Siriuslaiset keinuttelivat ihastuksissaan päätään ja hymyilivät vienosti takaisin. Noitakin kehräsi verannalla. Vihdoinkin hän oli saanut arvoisiansa vieraita.
”Kissaihmisiä Koirantähdeltä – siksi joutuivat lähtemään.” Sanoi Tietäjä. Hän oli huomannut kaikkialla siriuslaisten kanssa liikkuvan kissoja. Myös lemurialaiset näyttivät maalauksissa kissamaisilta.
”Jaaha. Hei, hei vaan sinne Noidalle.” Säätäjä vilkutti verannalla seisovalle suurelle kummajaiselle, joka kujerteli onnessaan.
”Hyvä, että olette jaksaneet pitää tästä meidän hullustamme huolta. (Säätäjä viittasi Tietäjään) Meidän täytyy tästä valitettavasti kuitenkin alkaa tehdä lähtöä. Siriuskello tikittää.”
Tietäjä sanoi asialliseen tyyliinsä näkemiin ja kapusi Säätäjän perässä lentokoneeseen, tarkasti tyytyväisen hämmästyneenä miehistön ja kysyi: ”Miten pääsitte rajan yli?”
Moottori kiljui hetken liikkumattomana ja räsähti sitten käyntiin. Eestiläinen otti kierroksia ja kyselemättä painoi koneen hyökkäävän sarvikuononomaiseen sokeaan laukkaan sokerijuurikaspellolla ja hyvissä ajoin ennen puurajaa sai romun ilmaan. Koneessa hihkuttiin jälleen riemua.
”Edelleen kaakkoon!” Huusi säätäjä pipopäisen Eestiläisen korvaan. Eestiläinen nyökkäsi ja kytki joitakin sulakehanikoita pois päältä.
”Rajalle on puolisen tuntia.”
Säätäjä kertoi Antonov kakkosen olevan kömpelöstä ulkomuodostaan huolimatta hyväominaisuuksinen lentokone – ei ketterä, mutta valtavasta siipipinta-alastaan johtuen lyömätön vaappuja, jolla pystyi lentämään tarvittaessa hyvin hitaasti ja hyvin matalalla.
Rajaa ylitettäessä Eestiläinen oli laskenut koneen lähes aallokon tasalle ja lentänyt sitten aaltojen muodostaman tutkavärinän ja saarien katveessa manterelle ilman minkäänlaista vaivaa. He olivat kiikareilla pystyneet lukemaan tienvarsikylttejä ja navigoimaan Noidan talolle autoilun tapaan. Näin jatkettaisiin tästä eteenkin päin.
Matalalennolla ylitettäisiin myös Venäjän raja. Kazakstanin rajasta ei tarvitsisi Eestiläisen mukaan edes välittää.
”Ei siellä kukaan mitään vartioi. Samaa aroa Samarasta Gobille. Amerikkalaiset ovat öljykentillä – niitä pitää hieman kiertää.”
Eestiläisen mukaan halpaa polttoainetta olisi saatavissa miltä tahansa lukuisista pienkonekentistä tai jopa juna-asemilta. Lentokustannukset Aral –järven tuntumaan vastasivat uutta kenkäparia per ukko. Mukana kannettua kaljaa käytettiin vaihdon välinneenä ja parhaimmillaan sai kahdella tölkillä Lapin Kultaa 140 litraa kerosiiniä.
